Asiakasta kuunnellen ja ymmärtäen

Asiakaslähtöisyys on kaiken toimintamme perustana - kulunut lausahdus, mutta tottahan se on. Ilman Asiakkaita ei olisi liiketoimintaakaan. Sinistä Meteoriittia perustettaessa yksi perustuksen kulmakivistä oli juuri Asiakkaittemme parempi palveleminen, heidän toiveidensa huomioiminen ja ennen kaikkea kuunteleminen. Mielestämme olemme onnistuneet siinä hyvin.

Asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää palveluita kehitettäessä. Toimivaa ja Asiakkaan liiketoimintaa tukevaa palvelua ei voida toteuttaa ilman yhteistä ymmärtämystä sille asetettavista tavoitteista ja päämääristä. 

Valitettavan usein tällä alalla kuulee kertomuksia, joissa Asiakkaille on myyty teknisesti kömpelöitä ja jopa mahdottomia ratkaisuja ja siinä sivussa iso pino turhia lupauksia. Me olemme aina pyrkineet siihen, että joskus on myös rehdisti uskallettava tunnustaa omat rajansa ja sanoa ei. Kaikkea ei voi osata, eikä pidäkään.

Keskittyminen Microsoft .NET –teknologioihin on ollut meille onnistunut valinta. Erikoistuminen yhden teknologian ja yhden päätuotteen vahvaksi osaajaksi on taannut yrityksellemme vakaan kasvun ja merkittävän aseman tietoyhteiskuntamme keskeisimpien verkkopalveluiden toteuttajana. Sen mitä tarjoamme Asiakkaillemme, voimme tarjota laadukkaasti ja vahvalla ammattitaidolla."

Santtu Laine

Tutustu toteuttamiimme palveluihin

Sinisen Meteoriitin ratkaisuista sanottua

”Tarvitsimme tehokkaat työvälineet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.”
Anne Brunila, Metsäteollisuus ry

”Sininen Meteoriitti tuntee tarpeemme ja toimintatapamme, ja tekee mitä lupaa.”
Kari Lämsä, Helsingin kaupunginkirjasto

”www.opintoluotsi.fi -palveluun tuodaan sisältöä muista julkisen sektorin tietokannoista ja palveluista. Sinisen Meteoriitin osaamisen ja SQL Serverin ominaisuuksien avulla tiedonsiirrot on saatu toteutettua sujuvasti ja hallitusti.”
Minna Pesiö-Kokko, Opintoluotsi-projekti

”Sosiaaliportti on osa Suomen tietoyhteiskuntakehityksen voittokulkua.”
Vappu Taipale, Stakes