Miten voisit tietää, haluatko Siniseen Meteoriittiin töihin, jos et tiedä paikan meiningistä mitään? Kyllähän autokaupatkin päästävät koeajolle. Työpaikassa tämä on vaikeampi tehdä, mutta seuraava tekstimuotoinen virtuaalikierros toivottavasti kertoo jotain työtavoistamme ja auttaa sinua päättämään, oletko kiinnostunut meistä vai et.
Toimistokulttuuri on rento ja avoin. Läheisyyttä korostaa sekin, että tilamme ovat hyvin avarat ja avoimet. Toimintamme on jäsennelty pariksi tuotantotiimiksi ja tuotekehitykseksi, ja kukin näistä yksiköistä muodostaa oman pöytäryppäänsä. Avokonttorissa istuvat niin toimitusjohtaja kuin tuorein koodariharjoittelijakin, ja pulmatilanteissa on helppo olla yhteydessä kaikkiin asianosaisiin.
Meillä lähtökohtana on, että työt hoidetaan yhdessä. Yhdessä niin työkaverin, pomon kuin asiakkaankin kanssa. Kun tämä ei tuppaa näkemättä onnistumaan, duuniin tullaan viimeistään kello 10 ja normaalisti paikalla ollaan vähintään iltapäiväkolmeen saakka. Loput päivittäisestä 7,5 tunnin työajastaan saa sijoitella sitten vapaammin, joten niin aikaiset kuin hieman myöhäisemmätkin pärjäävät.
Aamurutiinit alkavat yleensä kahvittelulla ja sähköpostin luvulla. Tavanomainen työpäivä sisältää usein palaverin tai pari, joista osa käydään asiakkaan kanssa ja osa omalla porukalla. Kokoustamme tehokkaasti ja asioita eteenpäin vievällä tavalla – jokainen meistä on viettänyt tuntikausia neukkareissa ja todennut sen rasittavaksi. Silloin tällöin järjestämme myös sisäisiä koulutuksia ja muita tapahtumia oppiaksemme uutta. Joka maanantai kokoonnumme yhdessä käymään läpi tulevan viikon keskeiset tavoitteet, ja perjantai-iltapäivisin arvomme jotain mukavaa samalla kun vaihdamme kuluneiden päivien kuulumiset vapaamuotoisessa ilmapiirissä.
Kummi huolehtii ja antaa palautetta
Yksin työskenteleminen ei ole laadulle hyvästä, ja työssä kehittyminen on vaikeaa, jollei tekemisistään saa palautetta. Siksi meille on tärkeää huolehtia siitä, että työn tulokset näkyvät ja niitä myös katsotaan, on kyseessä sitten graafikon, koodarin tai myyjän aikaansaannos.
Sinisen Meteoriitin palautejärjestelmä rakentuu ennen muuta projektikohtaisten kummien varaan. Jokaiselle projektille on nimitetty tiimin ulkopuolinen kummi, jonka tehtävänä on antaa palautetta ja tukea toteutukseen liittyvissä kysymyksissä. Usein kummi on perehtynyt projektiin jo tarjousvaiheessa, ja näkemys asiakkaan tarpeista jalostuu projektitiimin kanssa työskennellessä.
Vaikka kummius on mitä suurimmassa määrin osapäiväistä, on tuki aina tarvittaessa saatavilla: Vaikeaa arkkitehtuuripähkinää ei tarvitse ratkaista yksin, ja solmuun menneitä mielipiteitä voi purkaa ulkopuolisen näkemyksen voimin. Joskus tärkeintä on vain päästä irti jämähtäneistä ajatuksista ja puitteista – näihin tarkoituksiin meillä on myös merinäköalalla varustettu sohvaneukkari, jossa pahoista ongelmistaan voi avautua työkaverille, projektin kummille tai vaikkapa esimiehelle.
Eräs keskeinen kummin tehtävä on palautteen antaminen ja laadun seuranta sisäisten katselmointien muodossa. Kun kirjoitat koodia, se katselmoidaan. Katselmointiväli voi olla mitä vain päivästä kuukauteen, mutta joskus se tulee. Yleensä katselmoinnissa saa sekä kehuja että kritiikkiä, mutta lähes poikkeuksetta myös oppia – niin kummi kuin koodarikin. Ja tietysti siinä samalla löytyy bugeja, jotka sitten korjataan rivakasti ja täsmällisesti – turha niitä on jättää hautumaan seuraavaa löytökertaa varten.
Meidän pyrkimyksenämme on tehdä ohjelmistotuotannon luontaisesta kaoottisuudesta edes vähän täsmällisempää ja siedettävämpää. Keinot eivät ole teknisiä, vaan ne liittyvät ihmisiin: yhdessä olemiseen ja tekemiseen, toisista huolen pitämiseen. Jos arvostat yhdessä tekemistä ja palautteen saamista, Meteoriitti saattaisi olla tutustumisen arvoinen paikka. Pienessä yrityksessä jokainen työntekijä huomioidaan yksilöllisesti.