Sinisen Meteoriitin teknologiavalinnoissa on alusta asti korostunut sitoutuminen Microsoftin teknologioihin ja halu kulkea kehityksen kärjessä. Tartumme edelleen Microsoftin uusimpiin teknologioihin ensimmäisten joukossa ja hyödynnämme vankkaa osaamistamme niiden kustannustehokkaassa hyödyntämisessä.
Osaamisemme rakentuu asiantuntemuksen ja kokemuksen varaan, sillä olemme luoneet kokemuksen kautta tukevan osaamispohjan Microsoft-tuotteista, ja kumppanitoiminnalla takaamme osaamisen jatkuvan kehittymisen.
Keskittyminen Microsoft-teknologiaan on mahdollistanut sen, että hallitsemme sen sovelluskehitystekniikat kattavasti. Työtämme ruokkii intohimo tehdä merkittäviä sovelluksia, joten olemme valmiina tarttumaan isoihinkin teknisiin haasteisiin. Ongelmatilanteita varten olemme löytäneet vakiintuneet ratkaisukanavat sujuvan ja luotettavan toiminnan takaamiseksi.
Sinisen Meteoriitin hyödyntämää avainteknologiaa ovat
- .NET-sovelluskehikko
- Office-tuotteet
- SharePoint-tuotteet
- Silverlight
- SQL Server
- Microsoftin pilvituotteet
Olemme kuitenkin avoimia myös muita ratkaisuja kohtaan: tavallista on, että palvelumme keskustelevat niin Java-, Unix- kuin suurkonealustojenkin kanssa.
Alustana SharePoint 2010
Sininen Meteoriitti panostaa vahvasti Microsoftin uuteen SharePoint 2010 –kehitysalustaan, sillä sen tarjoamat teknologiat mahdollistavat kaikenlaisten julkisten verkkopalvelujen sekä intranet- ja extranet-palvelujen toteuttamisen kustannustehokkaasti, skaalautuvasti ja taustajärjestelmiin istuen.
SharePoint 2010 –tuotteella voidaan toteuttaa verkkopalveluja julkaisutoimintaa, työryhmätyöskentelyä, prosessien ohjaamista ja tiedonhakua varten. Pitkälle kehittyneet ja monipuoliset tuoteominaisuudet sopivat yhteen Office-tuotteiden kanssa ja tukevat helppokäyttöisellä tavalla toimintaprosesseja sekä tietämyksen ja asiakirjojen hallintaa.
Sininen Meteoriitti toteuttaa vastaisuudessa kaikki rakentamansa verkkopalvelut SharePoint 2010 –alustalla sen ylivoimaisten ominaisuuksien vuoksi. Omalla tuotekehityksellämme rakennamme alustalle tuotemoduuleita, jotka tekevät SharePoint-alustasta vielä joustavamman, monipuolisemman ja käyttäjäystävällisemmän.
Asiakkaidemme tietojärjestelmätarpeisiin toteutamme täysin räätälöityinä "avaimet käteen" –toimituksina vaikkapa jäsenrekistereitä, asiakastietojärjestelmiä, dokumenttipankkeja tai laskentajärjestelmiä. Käyttämiämme ympäristöjä ovat mm. ASP.Net, Silverlight 2, WCF, OBA, ja Winforms.
Uusimman teknologian edut vai riskit?
Me uskomme aallonharjalla ratsastamiseen. Käytämme kaikista teknologioista pääsääntöisesti uusimpia versioita, sillä uskomme sen tuovan kaukonäköisiä tuottavuushyötyjä. Uusien versioiden sudenkuoppiin lankeamista ehkäisemme huolellisella valmistautumisella ja raudanlujalla osaamisella.
Moderni ratkaisu tuo asiakkaalle paitsi liiketoimintahyötyä, myös näkyvyyttä. Edelläkävijöiden joukossa ovat näkymät parhaimmillaan!
Kiinnostuitko teknologiaosaamisestamme? Ota yhteyttä!