Jos arvostat yhdessä tekemistä ja palautteen saamista, Sininen Meteoriitti saattaisi olla tutustumisen arvoinen paikka. Yrityksemme kokoluokka mahdollistaa sen, että jokainen työntekijä huomioidaan yksilöllisesti. Työt hoidetaan yhdessä – niin työkaverin, pomon, kuin asiakkaankin kanssa yhdessä keskustellen, sopien ja neuvotellen.
Toimistokulttuurissamme olemme panostaneet rentouteen ja avoimuuteen. Työyhteisömme on välitön ja tasa-arvoinen – arkisista asioista voi keskustella yhtä hyvin toimitusjohtajan kuin tuoreimman koodariharjoittelijan kanssa. Apua ja tukea on tarjolla, ja sitä myös annetaan mielellään. Toimintamme on jäsennelty tuotantotiimeiksi, joiden sisältä ja väliltä löytyy aina kollega antamaan palautetta ja tukeaan.
Tiimityö
Yksin työskenteleminen ei ole laadulle hyvästä: ongelmallisia tilanteita ei ole syytä jäädä pyörittelemään itsekseen, ja solmuun menneitä näkemyksiä voi purkaa ulkopuolisen silmäparin voimin. Meille on myös tärkeää huolehtia siitä, että työn tuloksia katsotaan – on kyseessä sitten graafikon, koodarin tai myyjän aikaansaannos.
Yhdessä tekeminen vaatii tiimin läsnäoloa. Tästä syystä pidämme työntekijämme yhteisönä toimistollamme emmekä sysää heitä asiakkaan tiloihin vuokratyövoimaksi. Työyhteisön lujittamiseksi ja tiedonkulun takaamiseksi työviikkoon kuuluu myös tiimin sisäisiä palavereita ja yhteisiä kahvitteluhetkiä. Silloin tällöin järjestämme sisäisiä koulutuksia ja muita tapahtumia oppiaksemme uutta. Tapahtumilla ja harrastustoiminnalla tarjotaan vaihtelua työarkeen.
Sininen Meteoriitin pyrkimyksenä on tehdä ohjelmistotuotannon luontaisesta kaoottisuudesta edes vähän täsmällisempää ja siedettävämpää. Keinot eivät ole teknisiä, vaan ne liittyvät ihmisiin: yhdessä olemiseen ja tekemiseen, toimintatapoihin ja huolehtimiseen.
Tyytyväinen henkilöstö
Sininen Meteoriitti on valittu Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon jo kolmena peräkkäisenä vuotena – työntekijämme ovat aktiivisia ja tuotteliaita myös verkostoitumisessa ja asiantuntemuksensa jakamisessa.
Kiinnostuitko? Katso lisätietoja avoimista työpaikoistamme.