Uudistuksessa tavoitteenamme oli muodostaa liiketoimintaa palveleva alustaratkaisu, jonka päälle on helppoa kehittää tarvekohtaisia palveluja. Saimme onnistuneiden toimitusprojektien lisäksi asiantuntevan SharePoint-kumppanuuden.

Harri Karjalainen, Tietohallintojohtaja, Lassila & Tikanoja Oyj

Lassila & Tikanoja Oyj on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhtiö on erikoistunut jätehuollon, siivouksen ja kiinteistöhuollon haastaviin tehtäviin.

Verkkopalveluillaan L&T pyrkii tarjoamaan suurasiakkailleen kattavan yleiskuvan laajasta palveluvalikoimasta. Pienemmille asiakkaille verkkopalvelulla tarjotaan asiointikanavia, joiden avulla etsitty palvelu löytyy helposti ja tilaukset tai tiedustelut onnistuvat myös itsepalveluna.

Sininen Meteoriitti suunnitteli, määritteli ja toteutti L&T:n kanssa SharePoint 2010 -alustalle verkkopalvelun, joka sijoittuu kustannustehokkaasti ja jatkokehityskelpoisesti osaksi yhtiön yhtenäistä Microsoft-infrastruktuuria. Ylläpitäjille sisällönhallinnan työkalut ovat helppoja käyttöönotettaviksi, sillä Sininen Meteoriitti on aiemmin toteuttanut L&T:n intranet-palvelun samalla alustalla samanlaisin päivitystyökaluin.

Erityisen onnistuneita ratkaisuja uudistuksessa olivat monipuoliset sivupohjat, joilla voidaan luoda eri tarkoitukseen mukautuvia nosto- ja markkinointielementtejä sisältösivuille. Maksimaalista ylläpidettävyyttä on haettu myös InfoPath-lomakkeina toteutuissa asiointilomakkeissa, joita ylläpitäjät pääsevät itse joustavasti luomaan ja päivittämään asiakastarpeiden mukaan.

L&T:n verkkopalvelujen kokonaisuuteen on luotu extranet-ympäristö, jonne voidaan laajentaa eri asiakasryhmille suunnattuja suljettuja palveluja esimerkiksi Reporting Services –raporttien muodossa. Ympäristöön sisältyy myös ryhmätyötiloja, joissa L&T voi edistää projektiyhteistyötä erilaisten sidosryhmiensä kanssa.

”Haimme eheää verkkopalvelukokonaisuutta, joka olisi myös käyttäjäystävällinen ja samalla mahdollistaisi monipuolisen viestinnän. Yhteistyö Sinisen Meteoriitin kanssa on toiminut erinomaisen hyvin niin toteutusprojekteissa kuin ylläpitovaiheessakin”, kertoo L&T:n verkkopalveluarkkitehti Heikki Tauriainen.

Palvelut

Teknologia

Asiakkaamme: www.lassila-tikanoja.fi 

Aiheesta lisää

Tekoäly ja asiakaskokemus – kolme mahdollisuutta Onko tämä tekoälyn vuosi?  Toissa viikolla julkaistiin raportti Suomen tekoälyaika, jossa listattiin avaimia miten meistä voisi tulla tekoälyn sovelta...
Case Eldon: Modernilla intralla globaalia yhteistyötä Eldon on valmistanut ratkaisuja sähkölaitteiden suojaukseen vuodesta 1922 lähtien. Eldon-tuotteita valmistetaan kahdessa huippuluokan tehtaassa Romani...
Norwegian Church Aid luottaa Valoon Norwegian Church Aid allekirjoitti sopimuksen Office 365:lle pohjautuvan Valo Intranetin toimituksesta. Koska Norwegian Church Aid on yksi Pohjoismaid...
Käyttökokemus osana asiakaskokemusta Olen tässä viimeaikoina käynyt puhumassa useammassa paikassa siitä, miten käyttökokemus vaikuttaa asiakaskokemukseen. Aika yksinkertaisella "googletuk...
Digipinjatalle kyytiä Digitalisaatiossa tänä päivänä on yhä useammin kyse siitä, että innovoit jotain aivan uutta nokkelammin kuin kilpailijasi. Perinteiselle yritysjohtaja...
YIT Pulse -digitaalinen työpöytä ottaa kaiken irti SharePointista ja Office 365:sta YIT Pulse -sosiaalinen intranet ja digitaalinen työpöytä ajattelumalli on kokonaisratkaisun visio. Microsoft SharePoint ja Office 365 pilvipalveluna m...