Verkkopalveluiden kehitys on mennyt eteenpäin hurjaa vauhtia. Viime vuosien kuumia kehityskohteita ovat olleet esimerkiksi web-analytiikan hyödyntäminen, hakukonenäkyvyys, sosiaalinen media, responsiivisuus ja sisältömarkkinointi. Mitä uutta vuosi 2014 tuo tullessaan verkkopalveluiden kehitykseen?

Pidimme 15.1. Kulttuurikeskus Korjaamolla Verkkopalveluiden uudet tuulet 2014-seminaarin. Seminaarissa esiintyivät Inkeri Korhonen ja Jussi Martikainen Sinisestä Meteoriitista, Perttu Tolvanen North Patrolista, Kalle Bäckman EPiServeriltä ja Teemu Lehtinen Veronmaksajien keskusliitosta.

Seminaarin perusteella näyttäisi siltä, että vuonna 2014 ei tule olemaan yhtä uutta hypetermiä, jonka perässä kaikki juoksevat, vaan näistä entisistä hypetyksen kohteista on tullut perustekemistä. Vuonna 2014 keskitytäänkin edelleen näiden ”uusien perusasioiden” kuntoon laittamiseen. Etenkin mobiilikäytön kasvu tulee draivaamaan verkkopalveluiden kehitystä edelleen hyvin vahvasti – vasta noin kolmasosalla seminaariyleisöstä oli responsiivinen verkkopalvelu käytössä. Some-kanavien hyödyntäminen elää pientä murrosta uusien tulokkaiden ja Facebookin suosion vähenemisen takia ja sisältömarkkinoinnissa tullaan vahvasti panostamaan videoihin.

Seuraavassa muutama esiin noussut isompi teema seminaarin esityksistä ja keskusteluista:

Internet of Things

Vuoden 2014 kuumin hypetyksen kohde kohdistuu termiin Internet of Things, jolla tarkoitetaan sitä, että internetiin kytketään tulevaisuudessa mitä erilaisempia laitteita, kuten älyvaatteita ja -rannekelloja. Ajankohtainen esimerkki tästä saatiin maanantaina, kun Google ilmoitti ostaneensa 3,2 miljardilla dollarilla Nest Labsin, joka valmistaa internetiin kytkettyjä termostaatteja ja savuhälyttimiä.  Seminaarikeskusteluissa Internet of Things tuntui vielä suomalaisille verkkopalveluiden kehityksestä vastaaville varsin kaukaiselta asialta. Kuitenkin on tärkeää hyväksyä se tosiasia, että mitä pidemmälle kehitys kulkee, erilaisten käyttötapojen ja näyttökokojen määrä tulee räjähtämään käsiin, joten verkkopalveluiden suunnittelussa on edettävä yhä vahvemmin käyttökonteksti ja käyttäjä edellä.

Haluatko keskitettyä markkinointiautomaatiota vai ketterää sekamelskaa?

Sosiaalisen median kanavat ja helposti käyttöönotettavat pilvipalvelut ovat kaventaneet oman verkkopalvelun ja julkaisujärjestelmän perinteistä roolia. Siinä missä omalla julkaisujärjestelmällä yritettiin ennen tehdä kaikkea mahdollista, löytyy nykyään netistä helposti ja halvalla käyttöönotettavia täsmätyökaluja kaikkiin digitaalisen markkinoinnin tarpeisiin. Tämä väistämättä pakottaa miettimään, mikä on oman verkkopalvelun rooli, ja miten ihmeessä nämä kaikki täsmätyökalut integroidaan keskenään. Laskin, että meillä Sinisessä Meteoriitissakin on omassa käytössä jo 13 eri täsmätyökalua erilaisten markkintointitarpeiden hanskaamiseen. Käytämme mm. EPiServeriä, WordPressia, Webpropolia, MailChimpia, Microsoft Dynamics CRM Onlinea, Google Analyticsia, Youtubea ja Vimeota. Ihan ongelmatonta näiden kaikkien saumaton yhdistäminen ei luonnollisestikaan ole.

Tähän problematiikkaan EPiServer  vastaa omalla Customer Experience Management (CXM)-strategiallaan, jonka ajatuksena on keskittää verkkosisällöt, digitaalisen markkinoinnin työkalut ja verkkokauppatoiminnallisuudet yhden platformin alle.

Valmista vastausta tähän kysymykseen emme seminaarissa vielä löytäneet.  Itse uskonkin, että asiaan ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan sekä CXM:lle, että ”ketterälle sekamelskalle” löytyy omat asiakaskuntansa.

WordPress jyrää pienemmissä projekteissa, EPiServer, Drupal ja Liferay isommissa

North Patrolin Perttu Tolvanen esitteli verkkopalveluiden teknisten alustaratkaisuiden markkinaa Suomessa. WordPress on ottanut myös Suomessa erittäin vahvan jalansijan alle 40k€ projekteissa. Isommissa hankkeissa kilpailu käydään tällä hetkellä EPiServerin, Drupalin ja Liferayn välillä. Pertun mukaan EPiServer on erittäin vahva isommissa viestinnällisissä konsepteissa, etenkin monikielisyyden hallinnassa. Kalle Bäckmanin esityksestä näimme miten EPiServer 7.5 -versio yhdistää verkkokauppatoiminnot julkaisujärjestelmään ja parantaa sisällöntuottajien käyttökokemusta entisestään.

Projektinhallinta nousee taas kunniaan

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen nosti omassa puheenvuorossaan erityisesti vahvan projektinhallinnan merkityksen verkkopalveluprojektin onnistumisessa. Sininen Meteoriitti on ollut mukana uudistamassa Veronmaksajien verkkopalveluita EPiServer -alustalle. Teemu korosti myös johdon sitoutumisen merkitystä projektien onnistumisessa.

Lisätietoja Sinisen Meteoriitin palveluista

Aiheesta lisää

Käyttökokemus osana asiakaskokemusta Olen tässä viimeaikoina käynyt puhumassa useammassa paikassa siitä, miten käyttökokemus vaikuttaa asiakaskokemukseen. Aika yksinkertaisella "googletuk...
Episerver/web-teknologian ratkaisuarkkitehti Haemme nyt osaavaa Episerver/web-teknologian ratkaisuarkkitehtia Helsingin toimistollemme. Uusasiakashankinta on sinulle tuttua. Kykenet luomaan so...
Episerver CMS ja uudet 2017 toiminnallisuudet Episerver on jälleen julkaissut uusia toiminnallisuuksia tämän vuoden roadmapille. Tässä lyhyesti siitä mitä on tulossa ja odotettavissa. Painotus on ...
Episerver Fall Release ’16 Episerver CMS on nyt saanut syksyisen päivitysversion esiteltyä ja tässä kirjoituksessa nostamme esille muutamia kiinnostavia toiminnallisuuksia tuost...
4 askelta parempaan digikokemukseen Asiakaskokemus on tämän päivän trendisana, mutta hälyn keskellä sen todellinen merkitys helposti unohtuu. Kyse on yksinkertaisesta asiasta: jos tarjoa...
Episerverin ominaisuudet käyttöön: vierailijaryhmät Episerver CMS sisältää useita hienoja ominaisuuksia, jotka kuitenkin tahtovat usein jäädä harmillisesti käyttämättä. Episerverin perustoiminnallisuude...

Tietoa kirjoittajasta

Jari Pullinen

Director, Product Development and Marketing

jari.pullinen@meteoriitti.com

+358503457485

Duunissa Sinisessä Meteoriitissa joulukuusta 2009 lähtien. Vastaan tällä hetkellä Valo Intranet -tuotteesta ja sen kansainvälistämisestä. Aiemmin olen toiminut digitaalisten palveluiden parissa myyntijohtajana Meteoriittissa, Microsoftilla, Trainers' Housessa, Satama Interactivella ja Quartalissa. Olen innoissani digitaalisen työn ja asiakaskokemuksen kehittämisestä.

Kirjoitukset (38)

Kommentoi