Mikä on kaikista yleisin syy olla tekemättä jotakin? Tätä aihetta olen koittanut pohtia useammasta suunnasta. Mitä toimii siis motiivina kun jätämme asioita tekemättä, tai siirrämme esimerkiksi kehityshankkeita vuodella eteenpäin. Epäilen, että monessa tapauksessa siirtoa perustellaan kustannuksilla. On toki ymmärrettävää että suurien investointien tekeminen heikolla kassalla voi olla kuumottava päätös, mutta toisaalta yhä useammin tulisi miettiä koko asiaa toisesta suunnasta. Entä jos emme tee mitään? Mitkä ovat sen kustannukset?

Suomessa on käytetty sanontaa “tehdään sitten kun sitä on ensin kokeiltu Ruotsissa”. Joiltakin osin se toki kuvastaa meidän asennetta heittäytyä kohti uusia asioita. Kaikki uusi on mielenkiintoista, kunhan vain joku on testannut sen turvallisuuden ensin.

Meidän tulisi rohkeammin testata benjihyppy uudella narulla ja katsoa mihin se vie sekä minkälaista joustoa se tuo.

Samalla tavalla suhtaudumme myös sosiaalisen median käyttöön ja sisältömarkkinoinnin hyödyntämiseen. Markkinointiautomaatio, digitaalinen asiakaspalvelu, liikkuvan työn mahdollisuudet, sosiaalinen intranet ja työtapojen muutos tuntuu vielä monen pöydällä niiltä asioilta joilla “ei ole vielä kiire”.

Minut opetettiin kotona siihen, että palavereihin ja tapaamisiin on hyvä tulla kymmenen minuuttia ajoissa, kuin kaksi myöhässä. Koitan suhtautua samalla tavalla uusiin teknologioihin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin – ennemmin hieman ajoissa kuin liian myöhään.

Mikä on siis hinta sille jos et tee mitään? Paljonko verkkokaupan avaamisen siirtäminen tuo kustannuksia, tai minkä hinnan lasket sille että jäämällä sosiaalisen median kanavista pois jää esim. vuositasolla kolme kauppaa saamatta?

Valitse näistä itsellesi sopiva aihe, niin tulemme kertomaan lisää:

  • Verkkovierailu liideiksi
  • Tietotyö 2020
  • Verkkoläsnäolosta vaikuttamiseen


Ota yhteyttä ihan sitä kanavaa hyödyntäen joka sinulle parhaiten sopii.

 

Kiitos Jarkko. Lue hänen kirjoitus osoitteesta: http://dingle.fi/2015/11/04/vaikenemisen-hinta/

Tietoa kirjoittajasta