Alkuvuosi 2016 käynnistyy meillä Digityö2020 -seminaarisarjalla. Neljän seminaarin aikana käsittelemme työn ja sen tekijöiden muuttumista eri kulmista. Olemme sisäisesti myös pohtineet teeman ympärille erilaisia tuotteistuksia ja koulutusmalleja, joita olemmekin onnistuneesti tuottaneet asiakkaillemme.  Jäin tänään miettimään termiä ”työpaikka”. Itse teen osan viikosta etätöitä, eli meillä on ns. flexwork käytössä. Käytännössä se tarkoittaa että sijainnilla ei ole merkitystä, kunhan hommat tulee tehtyä.

Kalliita neliöitä

Työpaikalla tarkoitetaan kuitenkin yleisesti sitä ajatusta, että työntekijä siirtyy työnantajan määrittelemään sijaintiin tiettynä aikana. Mutta onko nykyaikaisen tietotyön tekeminen ollut enää pitkään aikaan sellaista? Mikä meidät on pakottanut siirtymään pitkiä matkoja toimistolle? Varsinkin kasvukeskuksissa on asuntojen vuokrat nousseet niin koviksi, ettei keskusta-asuminen ole juurikaan mahdollista ja samalla tavalla yritysten kasvavien toimitilatarpeiden katseet kääntyvät kohti edullisempia neliöitä. Jokainen kuitenkin tietää että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla itä-länsi työmatkustaminen vie aikaa. Samalla tavalla vaikkapa Tampereella idän suunnasta kulkeminen länteen Tesomalle vie ajallisesti huomattavan paljon aikaa.

Mikä meitä siis ohjaa istumaan työpisteellä päivittäin? Miksi siirrymme jopa tunteja viikossa paikkaan jossa on vielä monesti huonompi mahdollisuus keskittyä työmme tekemiseen?

Työpaikka vai työn paikka

Miksi työnantajat edelleen pääosin vaativat työntekijöitä tulemaan työpaikalle, kun työn voisi suorittaa haluamallaan työn paikalla. Digitaalinen työympäristö mahdollistaa työn tekemisen käytännössä missä tahansa. Pilvipalvelut tuovat sisällöt sinne missä sinä olet. Olen itse istunut viimeisen vuoden aikana kymmeniä päiviä Tampereella, Tuomiokirkonkadun Oma kahvilassa. Rauhaa, hyvää kahvia ja huomattavasti parempi aamupala kuin mitä kotona jaksaa tehdä. Ilmainen WLAN käytössä asiakkaille ja sijainti ihan keskustassa.

Onko työpaikka siis terminä kohta vanhentunut. Miksi jokaiselle tietotyöläiselle tulisi löytyä omat kalliit neliöt, jotka ovat kuitenkin vajaakäytössä. Oli hieno päästä käymään teleoperaattori Dna:n pääkonttorilla, joka on rakennettu täysin tukemaan ns. ylikapasitointia, eli työpisteitä on huomattavasti vähemmän kuin työntekijöitä. Sen ajan mitä esimerkiksi myyjä viettää konttorilla, on suorastaan hulluutta että hänelle olisi oma merkitty työpiste tai jopa työhuone.

Työn tekeminen muuttuu, joten myös paikkojen joissa työtä tehdään tulee muuttua. Haetaanko teillä tällä hetkellä suurempia tiloja, vai panostatteko työn muuttumiseen?

Haluaisitko kuulla miten digitaalisen työn välineet otetaan käyttöön ja miten työntekijät opetetaan hyödyntämään niitä. Ota yhteyttä.

 

Kaikki alkuvuoden tapahtumat osoitteessa:
https://www.meteoriitti.com/tapahtumat/

 

Tietoa kirjoittajasta