Varsinkin näin kesäloman jälkeen voi olla vaikea orientoitua arkeen ja työelämän rytmiin. Herätyskellon soitto havahduttaa väsyneen kropan liikkeelle kohti suorituspaikkaa. Aloittaminen ja käynnistäminen voi tuntua raskaalta ja edessä siintävän työkuorman painolasti ahdistaa.

Aloita meidän kanssa

Pyrimme auttamaan asiakkaitamme tekemään parempaa liiketoimintaa. On kyse sitten organisaation sisäisten prosessien ja osaamisten kehittämisestä, eli työpäiväkokemuksesta kuten me sen olemme nimenneet tai asiakaskokemuksesta, jossa keskitytään enemmän teidän asiakkaidenne matkaan eri palveluidenne vaiheissa.

Autamme teidät matkaan ja hyvään vauhtiin. Rakennamme yhteisen matkasuunnitelman jota kulkemalla pystymme yhdessä tuottamaan parempia palveluita sekä tyytyväisempiä asiakkaita.

Yhteinen roadmap ohjaa tekemistä oikeaan suuntaan ja pitää vision kirkkaana siitä mitä olemme tavoittelemassa.

Rohkeasti alkuun

Tuotteistimme Atlantis -palvelumme juuri tätä tarkoitusta varten. Jos kauan kadoksissa ollut suunnitelma kaipaa löytäjäänsä, meidän osaajamme ovat käytettävissänne.

Viemme sinut kohti uudenlaisia ajatuksia sekä törmäytämme organisaation eri tasoja keskenään. Lopputuloksena synnytämme joko kokeellisia prototyyppejä tai lopullisia palvelukonsepteja.

Ota yhteyttä

Aiheesta lisää

Slush 2017 – maailma menee uusiksi Slush tapahtui taas. Startupit, sijoittajat ja muut uudesta teknologiasta kiinnostuneet tahot kokoontuivat jälleen saman katon alle keskustelemaan uud...
Tekoäly ja asiakaskokemus – kolme mahdollisuutta Onko tämä tekoälyn vuosi?  Toissa viikolla julkaistiin raportti Suomen tekoälyaika, jossa listattiin avaimia miten meistä voisi tulla tekoälyn sovelta...
Erinomaisen asiakaskokemuksen kaksi kivijalkaa Elokuvassa Päiväni murmelina Bill Murrayn esittämä hahmo herää samaan päivään, samojen tapahtumien keskelle yhä uudestaan ja uudestaan. Huonoa asia...
Jos haluat jotain kuntoon organisaatiossasi, aloita tästä Nimittäin tiimityöstä. Väittäisin, että nykypäivän tärkein organisaatiotaso tai -yksikkö on tiimi. Harvaa työtä tehdään enää sooloillen vaan jopa y...
Organisaation yhteiset pelisäännöt luovat perustan onnistumisille Tapaan viikottain työssäni organisaatioita ja niiden edustajia, jotka tuskailevat seuraavanlaisten kysymysten parissa: Mistä tiedän ovatko kolleg...
Bujo? So last season, täältä tulee #digibujo! Bujo. Siis mikä? Bujo eli bullet journal aloitetaan yleensä tyhjästä muistikirjasta, josta luodaan itselleen kalenterin, päiväkirjan ja muistilistoje...

Tietoa kirjoittajasta

Kommentoi