4.5.2017

YIT Pulse -digitaalinen työpöytä ottaa kaiken irti SharePointista ja Office 365:sta

YIT Pulse -sosiaalinen intranet ja digitaalinen työpöytä ajattelumalli on kokonaisratkaisun visio. Microsoft SharePoint ja Office 365 pilvipalveluna muodostavat yhdessä saumattoman alustan, jonka avulla digityön tekeminen isossakin organisaatiossa onnistuu mistä vain, milloin vain ja millä laitteella vain.

Kaikki yhdestä paikasta

”Rakennusprojektien työtilat tuotiin osaksi uutta intraa, jolloin dokumenttien hallinta, muokkaus ja hankkeen aikainen kommunikaatio ovat kaikki yhteisessä paikassa”, kertoo YIT:n Sanna Lankinen joka toimi hankkeessa asiakkaan puolelta projektipäällikkönä.

Hanketta johdettiin Suomesta käsin ja paikalliset toiveet on pyritty ottamaan huomioon hankkeen aikana. Keskitetty malli jossa palvelukehitys on yhdessä paikassa, mahdollistaa kestävämmän ratkaisun synnyttämisen ja sen elinkaarin paremman hallinnan.

Kyseessä oli kaikkiaan suuri ponnistus niin asiakkaalle kuin Meteoriitin tiimille. Kansainvälinen toimija, jolla on sisältöä kahdeksalla eri kielellä ja kahdeksassa eri maassa, tarkoittaa niin projektihallinnan kuin teknisen toteutuksen kannalta isoa hanketta. Yli viisituhatta käyttäjää ympäri maailmaa hyödyntää nyt Pulsea lähes päivittäin työssään.

”Yhteistyö on ollut asiakkaan kanssa sujuvaa ja olemme kaikkiaan todella tyytyväisiä niin aikatauluun kuin lopputulokseen”, toteaa Meteoriitin projektipäällikkö Anni Aukia.

Koko Meteoriitin tiimi lähettää suuret kiitokset asiakkaan suuntaan ja kiittää luottamuksesta. Yhteinen matka jatkuu edelleen seuraaviin välietappeihin kohti visiota.

 

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. YIT on Suomessa suurin asuntorakentaja ja toiminta-alue kattaa myös Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakin ja Puolan. Kun Sininen Meteoriitti aloitti YIT:n kanssa intranetin uudistushankeen, oli tavoitteena monipuolisen ja helppokäyttöisen digitaalisen työympäristön rakentaminen.

Aiheesta lisää

Digipinjatalle kyytiä Digitalisaatiossa tänä päivänä on yhä useammin kyse siitä, että innovoit jotain aivan uutta nokkelammin kuin kilpailijasi. Perinteiselle yritysjohtaja...
Helsinki Business College Oy siirtyi Valoon Suomen Liikemiesten Kauppaopistoa pitää yllä Helsinki Business College Oy. Sen omistavat tasaosuuksin Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö sekä He...
Intranetin kuumimmat ja käytetyimmät toiminnallisuudet Työssäni näen melkoisen määrän niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin intranet-tarjouspyyntöjä. Niiden myötä minulle on syntynyt melko kattava kuva siitä,...
Vahanen valitsi Valon Vahanen-yhtiöt on yksi suurimmista suomalaisomisteisista rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatioista. Vahanen tarjoaa uudisrakentamisen, ...
Valo Intranet löytyy nyt App Storesta Valo Intranetin natiivisovellus löytyy nyt Apple App Storesta sekä Google Play Storesta. Se on kaikkien Valo Fresh käyttäjien vapaassa käytössä tästä ...
Palkittu Valo Intranet valloittaa maailmaa Kulunut vuosi on ollut meille meteoriittilaisille mieleenpainuva monella eri tapaa. Kesällä Torontossa Microsoftin Worldwide Partner Conference -tapah...