Bujo. Siis mikä?

Bujo eli bullet journal aloitetaan yleensä tyhjästä muistikirjasta, josta luodaan itselleen kalenterin, päiväkirjan ja muistilistojen yhdistelmä.

Provosoiduin tämän Ylen artikkelin myötä avaamaan omaa näkökulmaani teemoihin henkilökohtainen ajanhallinta ja suorittaminen nykymaailmassa. Itse näen asian kokonaisvaltaisena ”elämänhallintana”, mutta luonnollisesti pyrin käsittelemään sitä tässä työnteon näkökulmasta. Ajanhallinnassa duunin kannalta on kolme eri tasoa, joiden pitäisi olla kunnossa:

  1. Organisaatio eli koko työyhteisö
  2. Tiimi, jossa teet työtäsi
  3. Henkilökohtainen taso

Puran jokaista tasoa erillisissä blogikirjoituksissa mutta tiivistän ne lyhyesti tähän. Organisaatiotaso ajanhallinnan näkökulmasta tarkoittaa työkulttuuria: ”meidän firman tapaa toimia”, yhteisiä pelisääntöjä – kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Tiimityötaso on ehkä oleellisin, sillä harva meistä enää toimii kammiotutkijana vaan muodostamme työssämme verkostoja, joiden avulla saamme aikaan enemmän kuin kukaan koskaan yksin. Together everyone achieves more jne. Henkilökohtainen taso on se, johon tällä mystisellä bujo-trendillä haetaan ratkaisua.

Lukekaa em. linkitetty artikkeli jos ette vielä niin tehneet. Ajanhallintaa, työtapoja, muutosjohtamista ja organisaatiokulttuuria sparraavana konsulttina allekirjoitan monet bujoon olennaisesti liittyvät arvot ja ajatukset. Asioiden kirjoittaminen ylös, viikkosuunnittelu, seuranta, jatkuva ylläpito. Ne ovat aivan samoja asioita, joita ratkaistaan meidänkin tarjoamassa olevalla digitaalisten työtapojen muutoksella. Avainsanana meillä tosin toimii digitaalinen.

Miksi digitaalinen? Lyhyt vastaus: koska kollegasi eivät näe laukussasi lymyävän bujo-vihkon sisälle. Siispä otan käyttöön termin #digibujo. Toki, termi on jo laajalti käytössä ja siihen löytyy näppäriä työkaluja niille, jotka kokevat olevansa diginatiiveja tai muuten tykkäävät ratkoa ikiaikaisia haasteita sähköisillä työkaluilla.

Kerron vinkin: Sinun ei todennäköisesti tarvitse ostaa yhtään uutta työkalua lisää, kannat niitä todennäköisesti jo mukanasi. Tämä pätee organisaatioihin ja yksilöihin. Palaan näihin teemoihin kolmessa seuraavassa artikkelissa, joissa käsittelen tarkemmin ajan-, työn- ja elämänhallinnan haltuunottoa.

Ja lupaan, että vastaus on enemmän kuin 42.

Aiheesta lisää

Jos haluat jotain kuntoon organisaatiossasi, aloita tästä Nimittäin tiimityöstä. Väittäisin, että nykypäivän tärkein organisaatiotaso tai -yksikkö on tiimi. Harvaa työtä tehdään enää sooloillen vaan jopa y...
Organisaation yhteiset pelisäännöt luovat perustan onnistumisille Tapaan viikottain työssäni organisaatioita ja niiden edustajia, jotka tuskailevat seuraavanlaisten kysymysten parissa: Mistä tiedän ovatko kolleg...
Dynamics 365 -kehittäjä Haemme Microsoft Dynamics 365 -kehittäjää Helsingin toimistollemme. Sinulla on ohjelmistokehityskokemusta Microsoftin ekosysteemistä ja osaat toimi...
Mitä ”normityössä” käyvän kannattaa oppia työnsä luoneilta vloggaajilta ja bloggaajilta? Huikeassa sisältömarkkinointiin keskittyneessä PING Helsinki Business Festival  -tapahtumassa oli mukana iso joukko eturivin verkkovaikuttajia. Sinine...
Työtapojen muutos on välttämätöntä, mutta ei pakko Organisaation työkulttuurin muuttaminen täytyy aloittaa viimeistään tänään, jos haluaa menestyä myös tulevaisuudessa. Muutos tilana on aina haastava j...
Helpota muutosta tönimällä Kun organisaatioon jalkautetaan uusia työtapoja, täytyy ihmisten oppia uutta, muuttaa vanhoja rutiineja ja kehittää yhteistä toimintakulttuuria. Avoim...

Tietoa kirjoittajasta

Jussi Sivonen

Vanhempi konsultti

jussi.sivonen@meteoriitti.com

+358406790880

Jussi rakentaa parempia sisäisen viestinnän ratkaisuja ja kehittää digityötapoja yhdessä asiakkaiden kanssa.

Kirjoitukset (3)

Kommentoi