- 18.10.2019

Pulaa osaavista aivoista – onko IT-arjessa työ vaan työtä?

Sinisen Meteoriitin Suomen toiminnot keskittyvät tekniseen työhön, konsulttibisnekseen sekä työtapojen kehittämiseen. Arkena toimistolla pohditaan avokonttorin plussia ja miinuksia ja tehdään kovasti duunia. Onko työ vaan työtä?

Tietotekniikka-alan yritysten liikevaihto Suomessa oli vuonna 2018 13,9 miljardia euroa. Alan liikevaihto kasvoi edellisvuodesta lähes seitsemän prosenttia. Kasvua selittää digitalisaatio, joka vaikuttaa yhä enemmän jokapäiväiseen toimintaan, kertoo Kauppalehti 17.9.2019 julkaistussa jutussa, missä pohditaan alan osaajien pulaa ja alan kasvua.

– Ohjelmistoyritysten liikevaihdot ovat olleet vahvassa kasvussa jo useita vuosia. Vuonna 2018 alan keskivertoyrityksen liikevaihto kasvoi 12,4 prosenttia.

Sininen Meteoriitti on perustettu lähes 20 vuotta sitten vuosituhannen vaihteessa. Yrityksen liikevaihto kasvaa noin 30% vuosivauhdilla ja henkilöstöä palkataan koko ajan lisää. Konsulttibisneksen kasvun luvut noudattelevat Kauppalehden laskelmia.

– Kehittelemämme Valo-intranet tuoteperhe kuuluu tarjontaamme sekä Suomessa, että tytäryhtiöiden avulla maailmalla. Suurin osa työstämme on softakehitystä ja Microsoftin sekä omien tuotteidemme käyttöönottoa – ajankäytöllisesti konsultointityötä on vähemmän ja koodausta enemmän, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Walkama.

Henkilöstöä kasvatetaan tarpeen mukaan. Tällä hetkellä avoimia paikkoja on myynnin, devauksen sekä HR:n puolella.

Ohjelmistosuunnittelijoista on aina huutava pula

Sininen Meteoriitti kärsii alan kasvun esteestä: osaavaa henkilöstöä erityisesti ohjelmistosuunnittelun ympärillä on haastava löytää. Varsinkin Suomessa on kyse todella pienen piirin ankkalammesta, summaa Product Program Manager Jarmo Kuusinen. Pula on aito ja viimeisimpien arvioiden mukaan kyseessä on jopa 8000-12.000 työpaikkaa pelkästään Suomessa.

Digitalisaatio kasvattaa osaajien tarvetta. ICT Direct Finlandin toimitusjohtaja Ilpo Järvenpää arvelee tilanteen johtuvan teknologian huimasta kehitysvauhdista sekä uusista sovelluksista. Ne kasvattavat tarvetta kaiken aikaa.

– Takavuosina it-osaajia tarvitsivat lähinnä it-yritykset, mutta nyt niitä tarvitsevat kaikki. Esimerkiksi pankkikonsernit työllistävät runsaasti alan osaajia.

Mikä jengi, mikä homma?

Sinisen Meteoriitin organisaatiossa 60% työntekijöistä tekee töitä tekniikan parissa, 30% on konsulttipuolella ja loput hallinnon ja johdon hommissa.

– Opastamme asiakkaitamme laaja-alaisesti toimivan sisäisen viestinnän käytössä ja helpotamme tasa-arvoista tapaa tehdä töitä. Mobilisaation myötä tiedon saavutettavuuden helppous näkyy asiakkaittemme yrityksissä avullamme. Siihen pyrimme joka kerta.

Meteoriitin henkilöstö on täynnä toinen toistaan fiksumpia ja osaavampia ammattilaisia, joilla on palava halu ymmärtää aidosti muuttuvaa työelämää ja digiajan haasteita. Teknologia kiinnostelee.

Osa porukasta on ollut talossa alusta asti. Työvuosia on 5, 10, 13 ja 18 saman katon alla. Eniten talossa on tekniikan osaajia ja heitä rekrytään koko ajan lisää – tai ainakin yritetään.

Parhaat tyypit koostuvat hyvin erilaisista ihmisistä ja tarpeista

Perinteisesti ajatellaan, että tekniikkaa ymmärtävät ovat introvertteja ja he eivät pidä itsestään niin kovaa ääntä, kuin esimerkiksi myynnin ja konsultin sakki.

Konsultit ahertavat prosessien digitalisoimisessa sekä digitaalisten työtapojen kehittämisessä asiakkaiden kanssa.

– Verkkopalvelut (eli julkiset webipalvelut) ovat vain yksi osa tarjoomastamme. Isompia työllistäjiä meille ovat erilaiset yritysten sisäiset softan täsmäkehityshankkeet ja kirjautumisen takana olevat asiointipalvelut.

Myynnin tiimi myy Suomen parhaita digitaalisia ympäristöjä ja asiointipalveluita, juoksee asiakastapaamisissa ja taistelee parhaista asiakkaista – niin kuin missä tahansa muussa yrityksessä alasta riippumatta.

Myynti vastaa myyntistrategian toteuttamisesta ja yhteistyön kehittämisestä ja tekee kauppaa kovalla tahdilla.

Avokonttori ei ole helpoin ympäristö keskittyä vaativaan aivotyöhön

Moni kokee, että avokonttorin ongelmia ovat keskittymisen vaikeus ja huono akustiikka. Kaivataan lisää erilaiseen työskentelyyn sopivia tiloja. Toisaalta avokonttorin positiiviset puolet luovat parhaimmillaan yrityksen hyvää yhteistä henkeä.

Sininen Meteoriitti tarjoaa etätyön mahdollisuuden jota moni hyödyntää mielellään. Arviolta 30% työajasta tehdään etänä, kertoo tuotantojohtaja Kimmo Parkkinen perehdytyksessä. Luku on arvio. Se on yllättävän pieni, kun kuuntelee työntekijöiden pohdintaa parhaasta työympäristöstä. Etätyöstä kertoo blogissa projektipäällikkö Nina Boman, voit lukea jutun täältä.

Teknologiakonsultti Pasi Rautanen työskentelee pääasiassa jatkuvan palvelun projekteissa koulutusmaailman puolella ja on tyytyväinen siihen, miten asiakas on huomioinut hänen työoloja paikan päällä. Rautaselle tarjottiin työpistettä ja vastamelukuulokkeita pyytämättä.

–Avokonttoreista ja niiden toimivuudesta on tehty enemmän kuin paljon tutkimusta. Osa näistä on ollut kohtuullisen laajoja, hän pohtii. Itse kaipaisin ehkä lisää metatutkimuksia keskusteluun.

Toimiston järjestäminen kaikkia tyydyttävään muotoon ei ole helppo tehtävä

–Yhdessä edellisessä työpaikassani paikkoja vaihdettiin ja uudelleenjärjesteltiin joka vuosi, kun yritettiin löytää paras ratkaisu avokonttorissa työskentelyyn. Tehtävässä ei kuitenkaan koskaan onnistuttu niin,  että kaikki olisivat tyytyväisiä, miettii Partner Support Manager Sari Siekkinen.

Sinisellä Meteoriitilla on käytössä periaatteessa flex-kulttuuri, joka tarkoittaa sitä, että työpisteen voi valita vapaasti joka aamu uudelleen. Käytännössä ihmiset kuitenkin pitävät enimmäkseen vakituisista omista paikoistaan.

–Muistan sen kerran kun ajattelin soveltaa tätä ”valitse oma paikkasi vapaasti aamulla” -periaatetta joka tosiaan lienee edelleenkin virallisesti voimassa. Otin työpisteen jota joku muu kuin minä yleensä käyttää. En muista milloin olisin saanut yhtä pahoja katseita (hymyilee), muistelee Henrik Blåfield.

Tukholmasta käsin vaikuttava vanhempi konsultti Blåfield summaa muuttuvan työelämän kehitystä:

–Näen etätyöskentelyn mahdollistavan ihan erilaisen bisneksen tekemisen ja parhaiten sopivien tyyppien rekrytoimisen sijainnista riippumatta. Meillä on Teamwork-tiimissä jengiä Ruotsissa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Suomessa (Helsingissä ja Jyväskylässä). Se ei olisi ollut mahdollista jos lähtökohtana olisi se, että töitä tullaan tekemään aina yhteiselle konttorille ja etätöitä tehdään vain poikkeustapauksissa.

Kurkkaa videolta, millainen on yksi otanta Sinisen Meteoriitin normipäivästä:

Videolla esiintyy Sinisen Meteoriitin työntekijöitä; vanhempi konsultti Jussi, koodaaja Sam ja viestinnästä vastaava Arla. Asiakas on nostopalveluiden toimittaja Havator. Erityiskiitos Havatorille!

Tietoa kirjoittajasta